Suomen hallitus on asettanut tavoitteekseen, että maamme on hiilineutraali* vuoteen 2035 mennessä. Siihen on sitoutunut myös ISS. Mutta miten tavoitteeseen päästään? Takana on kattava hiilijalanjälkilaskenta, ja seuraavaksi ISS:lle piirretään hiilitiekartta.
ISS:llä hiilidioksidipäästöjä on laskettu jo vuosia. Yritys haluaa toiminnallaan paitsi tukea asiakkaidensa hiilineutraaliustavoitteita myös tehdä oman osansa ilmastotalkoissa. ISS:n ympäristöpäällikön Taina Tiluksen mukaan tavoite vaatii yksityiskohtaista ja kattavaa tietoa ISS:n hiilijalanjäljestä, eli perinpohjaista hiilijalanjälkilaskentaa.
Alkuvuodesta ryhdyttiin toimeen. Kaikki ISS:n vuonna 2019 tuottamat palvelut on tutkittu läpikotaisin: materiaalivirrat, koneiden käyttö, liikkuminen, työvaatteet, suojaimet, välineet, aineet, jätteet, hankinnat. Mukana hiilijalanjälkilaskennassa oli ulkopuolinen konsultti. Siten varmistettiin, että laskenta on tehty standardien mukaisesti eikä mitään olennaista jää laskennan ulkopuolelle.
– Laskennan ansiosta tiedämme nyt hyvin tarkasti, millainen hiilijalanjälki ISS:n toiminnalla on ja mistä se syntyy. Voimme tehdä tietoisia päätöksiä päästöjen vähentämiseksi. Laskenta toimii pohjana ISS:n hiilitiekartalle, Tilus kertoo.
Hiilitiekartta asettaa reitin ja viitat ISS:n tielle kohti hiilineutraaliustavoitetta. Kartan määrittelyssä on Tiluksen mukaan käytännössä kyse eri toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioinnista. Laskennan ansiosta voidaan testata, millainen vaikuttavuus tietyllä toimenpiteellä on hiilijalanjälkeen ja millä keinoilla saavutetaan merkittävimmät vähennykset.
Ketjureaktiolla kohti kestävää kehitystä
Vaikka ISS on palveluyritys, palveluiden tuottaminen vaatii hankintoja. Tiluksen mukaan hiilijalanjälkilaskennassa huomattiin, kuinka tärkeää yhteistyö kumppaneiden, eli oman toimitusketjun, kanssa on päästöjen vähentämiseksi ja palveluiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi. ISS kannustaa toimitusketjuaan jatkossa entistä enemmän vähähiilisiin tai hiilineutraaleihin ratkaisuihin. Kyse on ketjureaktiosta, johon tarvitaan kaikkia – kumppaneita ja asiakkaita.
Osana siivouspalveluja asiakkaille ostetaan esimerkiksi valtavia määriä pehmopaperia. ISS:n ostamista pehmopapereista lähes 90 prosenttia on ympäristömerkittyä. Laskennassa havaittiin, että tällaisilla arjen valinnoilla on iso vaikutus hiilijalanjälkeen.
– Kaltaisellemme toimijalle on olennaista, että myös kumppanimme kehittävät toimialaansa kestävään suuntaan. Hankintakriteerimme ovat tässä keskiössä. Kun ostamme, viemme omalta osaltamme viestiä ketjussa alaspäin, Tilus kertoo.
ISS:n toiminnassa suurin hiilijalanjälki on kiinteistön ylläpitopalveluilla. Kun jalanjäljen suhteuttaa palveluiden volyymiin ja liikevaihtoon, ykköseksi nousevat kuitenkin ravintolapalvelut.
– Tämä johtuu siitä, että ruoan alkutuotannon ilmastovaikutukset ovat suuret. Kiinteistöissä puolestaan energiankulutus on merkittävä hiilijalanjälkeen vaikuttava tekijä. ISS ei kuitenkaan tyypillisesti vastaa asiakkaan energianhankinnasta, Tilus sanoo.
Kiinteistöjen ylläpitopalveluiden hiilijalanjälki aiheutuu työntekijöiden liikkumisesta ja työkoneiden käytöstä esimerkiksi ulkoalueiden hoidossa. Merkittävän osan muodostavat myös kylmälaitehuolloissa käytettävät kylmäaineet. Kiinteistöjen ylläpitopalveluilla on kuitenkin Tiluksen mukaan merkittävä mahdollisuus pienentää kiinteistön hiilijalanjälkeä.
– Ammattitaitoisella palvelutuotannolla ja energiatehokkuustoimenpiteillä ISS:n ammattilaiset voivat jättää kiinteistön ylläpitoon positiivisen hiilikädenjäljen.
Hienosäädön sijaan tarvitaan uutta ajattelua
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ei Tiluksen mukaan enää riitä hienosäätö, vaan tarvitaan kokonaan uusia ratkaisuja ja ajattelutapoja. ISS:n ravintolapalveluissa tämä tarkoittaa kestävän ruokakulttuurin rakentamista ja ruokatottumusten miettimistä uusiksi. Tuhannet ihmiset syövät ISS:n lounasravintoloissa, ja niissä opitaan myös uusia makuja.
– Iso vaikutus on reseptiikan jatkuvalla kehittämisellä. Hankitaan lautasille raaka-aineita, joiden alkutuotannon hiilijalanjälki on pienempi. Toinen osa-alue on hävikki, Tilus kertoo.
Siivouspalveluissa on Tiluksen mukaan tärkeää jatkaa resurssiviisaiden välineiden käyttöä ja edistää kemikaalivapaata ylläpitosiivousta, jonka ansiosta puhtaus ei tuoksu keinotekoisille hajusteille. Uusilla siivousmenetelmillä saadaan aikaan sama, ellei jopa parempi puhtaustaso, mutta ympäristövaikutukset vähenevät. Samalla muokataan koko siivousalaa.
Hiilijalanjälkilaskennan ansiosta ISS:llä pystytään pureutumaan tarkemmin jokaisen palvelun jalanjälkeen. Tiluksen mukaan laskennan pohjalta rakennetaan myös mallia, jolla voidaan jatkossa toteuttaa asiakaskohtaiset hiilijalanjälkilaskennat.
– Työmme on vasta edessä, sillä nyt hiilitiekarttaa lähdetään pala palalta rakentamaan. Kaiken perusta, valtava laskentatyö, on kuitenkin tehty, ja siitä saadut opit mahdollistavat paljon. Olemme matkalla kohti hiilineutraaliutta.
* Mitä tarkoittaa hiilineutraali?
Hiilineutraalius tarkoittaa, että päästöjä syntyy korkeintaan sen verran kuin niitä pystytään sitomaan ilmakehästä. Kun yritys on hiilineutraali, sen toiminnan laskettu hiilijalanjälki on nolla. Hiilijalanjälki tarkoittaa yrityksen toiminnasta, kuten liikkumisesta, käytetystä energiasta ja materiaaleista, muodostuvia päästöjä. Sitä voidaan pienentää esimerkiksi minimoimalla jätteen määrää ja vähentämällä energiankulutusta. Hiilineutraali yritys ei kuormita ilmastoa, sillä tietylle kokonaisuudelle määritelty hiilijalanjälki on onnistuttu pienentämään erilaisilla päästövähennyskeinoilla.