Pitkistä työurista puhutaan paljon, mutta harvassa yrityksessä työskentelee 76-vuotiaita työn veteraaneja. Sellaisia, jotka ovat aloittaneet uransa lentokonemekaanikkoina, ajaneet taksia ja päätyneet lopulta Suomen itsenäisyyspäivän juhliin työkomennukselle. Niin on kuitenkin käynyt pian eläköityvälle ISS:n kiinteistönhoitajalle Kari Yliselle.
76-vuotiaalla Kari Ylisellä on takanaan poikkeuksellinen ura, mutta pian häntä odottavat hyvin ansaitut eläkepäivät. Vuosien varrelle on mahtunut monta seikkailua ja tarinaa, joista Kari kertoo innostuneesti ja yksityiskohtia säästelemättä.
– Ensimmäinen työpaikkani oli C.T. Wardin puutarha Etelä-Haagassa. Olin melko nuori, 15-vuotias pojankloppi, ja työnkuvaani kuului kasvihuoneen tyhjentämistä ja desinfiointia. Työaikani oli rajattu 4–5 tuntiin päivässä ja palkkaa maksettiin 1,28 markkaa tunnilta. Se oli vähän erilaista aikaa, joskin opettavaista sellaista.
Unelmissa vain taivas rajana
Haagassa ei 1960-luvun alussa ollut loputtomasti koulutusmahdollisuuksia, joten opiskella täytyi Pakilassa. Oppikoulussakin Kari kävi kokeilemassa onneaan, vaikka se ei käytännönläheistä miestä juurikaan kiinnostanut.
– Isäni taisi suunnitella minulle diplomaatin uraa, vaikka hän itse oli lihakauppias. Vietin lihakaupan takahuoneessa monia iltoja, ja pääsin tutustumaan kouluajan ulkopuolella myös Sörnäisten teurastamoon. Sieltä me toimme viikoittain bussilla puolikkaan sian ja lehmän neljänneksen Fredrikinkadun päässä sijainneeseen lihakauppaamme, ja töölöläisrouvat ja -herrat kävivät asiakkaina. Siinä sitä tottui näkemään raadollistakin työtä ja viettämään aikaa monenlaisten ihmisten kanssa jo pienestä pitäen.
Teinivuosien jälkeen Karin tie vei maanpuolustustehtäviin, kun hän pyrki vapaaehtoisena ilmavoimiin vuonna 1963.
– Ensin suoritettiin teoreettiset kokeet ja niiden jälkeen Tilkan sotilassairaalassa tehtiin laaja terveydentarkastus ja painekammiokoe. Tuolloin lääkäri arvioi, että verenpaineeni olisi ehkä tilapäisesti kohonnut, ja tämän diagnoosin johdosta seinä tuli vastaan myöhemmin Kauhavan ilmasotakoulussa, vaikka läpäisin kaikki testit. Niinpä hain seuraavassa vaiheessa mekaanikoksi, ja pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Aluksi olin Kauhavalla – ja sitten päädyin Tikkakoskelle. Siellä päivät kuluivat tankatessa ja puhdistaessa koneita. Se oli hienoa aikaa, Kari selventää.
Vaikka Karista ei lentäjää tullutkaan, lentokoneet ovat olleet hänen urallaan isossa roolissa. Mies päätyi armeijan jälkeen nimittäin Aero Oy:n palvelukseen.
– Kun isäni ensimmäisen kerran vei minut Linnanmäelle helikopterin kyytiin, tiesin heti, että lentäminen on minun juttuni. Armeijan jälkeen hakeuduin silloisen Aero Oy:n palvelukseen, sillä toivoin pääseväni lentäväksi lentokonemekaanikoksi. Siiville en päässyt, mutta kenttämekaanikkona huolsin kansainvälisiltä kentiltä saapuneita koneita.
Lentokentältä taksi-, kuljetus- ja rakennusalalle
Pian Aero Oy muuttui Finnairiksi ja toimintatavat muuttuivat. Kari jatkoi matkaansa kohti uusia haasteita, tällä kertaa osa-aikaiseksi taksinkuljettajaksi.
– Olin ensin renkinä ja pääsin pian osakkaaksi – lopulta vietin taksikuskina 26 vuotta ja ehdin nähdä lama-ajan rujonkin puolen. Moni kollega joutui lopettamaan verovelkojen vuoksi, mutta onneksi minulla kävi parempi tuuri, Kari avaa vuosiaan taksinkuljettajana.
Kun taksikuskin ura kääntyi kohti loppusuoraa, Kari hakeutui Etolan Oy:n palvelukseen. Vuodet Etolan riveissä tekivät hänestä kuljetuspäällikön ja kauppaneuvos Etolan autonkuljettajan.
– Etolan vuodet olivat mukavia, ja päädyin jopa kuskaamaan kauppaneuvos Etolaa ympäri Etelä-Suomea. Silloin tuli ajettua muun muassa Buick Electralla ja Lincoln Continentalilla ja Jaguarilla, jotka olivat aikansa luksusautoja. Ne olivat kauniita ja ainutlaatuisia, joskin tietyissä paikoissa hankaliakin kapistuksia. Autonkuljettajan työssä tuli kyllä koettua kaikenlaisia tilanteita ja kommelluksia, Kari nauraa.
Seuraavaksi Kari siirtyi rakennusliikkeeseen varastopäälliköksi. Varastopäällikön tehtävien lisäksi Kari huolehti muun muassa työmaiden sähköistyksistä ja lämmityksistä. Vuonna 2006 vastaan tuli kuitenkin ISS Palvelut Oy, jonka palvelukseen kokenut tekijä astui onnellisten sattumusten saattelemana.
– Tuurasin aluksi nykyistä pääluottamusmiestämme Paakalan Mattia huoltoauton ratissa. Teimme keikkoja ja pieniä korjaustöitä, mutta kun olimme rakentamassa Kansallismuseon piharakennuksen harjalle kävelysiltaa, niin silloin tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että nyt voisi olla aika harkita töitä, joissa ei jatkuvasti liikuta paikasta toiseen. Niinpä päädyin kiinteistönhuollon tehtäviin.
Työtä historiallisten rakennusten äärellä
Kruununhaan historia yhtenä Helsingin vanhimmista arvoalueista on vaikuttava. Kaupunginosa on toiminut kotina monille Suomen historian suurmiehille, kuten J.L. Runebergille, Zacharias Topeliukselle ja J.V. Snellmanille. Kruununhaassa ovat seisoneet myös Säätytalo ja Suomen Pankki, mutta Karille kaupunginosa on merkinnyt ennen kaikkea työskentelyä maa- ja metsätalousministeriön tiloissa. Lisäksi Kari on huolehtinut kesälomien tuurauksista Valtioneuvoston edustustiloissa.
– Työnkuva näissä tiloissa on pysynyt samanlaisena jo vuosien ajan. Ennen puoli seitsemää olen aloittanut roskakierroksella ja pitänyt huolta siitä, että kaikki on päällisin puolin kunnossa. Ministeriön ollessa näissä tiloissa palvelupyyntöjä tuli paljon: oli lampunvaihtoa ja pieniä korjaustöitä päivittäin sekä talvella tietysti lumitöitä. Se oli joskus melko hektistäkin, kun korttelissa oli töissä lähes 200 virkamiestä.
Kun työt sujuivat, sai Kari tutustua työnsä lomassa moniin mukaviin ihmisiin. Jokaisella heistä oli omat tapansa kiittää hyvin tehdystä työstä.
– Muistan, kun kerran eräänä talvena ulkona ollut nainen kysyi jalkani kokoa. Vastattuani ohimennen hänen kysymykseensä meni muutama päivä, ja nainen toi minulle kutomansa villasukat sovitettavaksi. Ne ovat minulla yhä tallella ja käytössä.
Karin poikkeuksellinen ura on kerännyt tunnustusta sekä asiakkaiden että kollegoiden piirissä. Kari on ollut pidetty persoona, joka on aina auttanut kaikenlaisten ongelmien ratkaisemisessa – ja saanut palkintojen lisäksi myös kutsun ministeriön pikkujouluihin. Silti yksi kokemus on ylitse muiden.
– Kutsuja tuli ministeriön pikkujouluihin ja he järjestivät minulle vuosittain syntymäpäiväkahvejakin. Sain olla niin sanotusti osa henkilökuntaa. Ikimuistoisin työtehtävä oli kuitenkin itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2010, kun sankka lumisade piinasi juhliin jonottaneita vieraita. Huolehdimme silloin kollegani kanssa Presidentinlinnan Mariankadun sisäänkäynnin luona, että kaikki vieraat pääsisivät juhlimaan turvallisesti itsenäistä Suomea. Se tuntui hienolta ja arvokkaalta.
