Siirry suoraan sisältöön
ISS:n voimavara on 7956 upeaa, erilaista ihmistä

ISS:llä monimuotoisuus tarkoittaa erilaisia ihmisiä. Meitä ei ole tehty samasta muotista, mutta siinä piilee rikkautemme. ISS takaa yhdenvertaiset mahdollisuudet, oikeudet ja kohtelun kaikille työntekijöilleen.

Meitä ISS:läisiä on Suomessa lähes 8 000 työntekijän joukko. Edustamme 95:tä eri kansallisuutta, monenlaista osaamista ja erilaisia taustoja. Olemme harjoittelijoita, ikääntyviä, maahanmuuttajia, osatyökykyisiä, untuvikkoja ja konkareita. Olemme vanhempia, yksineläjiä, ystäviä, kumppaneita, urheilijoita, sohvaperunoita ja kaikkea siltä väliltä.

ISS on yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja palveluyrityksistä. Juuri ihmiset ovat palveluyrityksen tärkein voimavara. ISS:lle onkin tärkeää tukea monimuotoisuutta ja moniarvoisuutta sekä taata työntekijöilleen yhdenvertaiset mahdollisuudet, oikeudet ja kohtelun.

Työllistämme kaikenikäisiä osaajia 16-vuotiaista 75-vuotiaisiin. Vuonna 2019 henkilöstöstämme 12 prosenttia oli alle 25-vuotiaita ja 23 prosenttia yli 55-vuotiaita. Viime kesänä lähes 800 nuorta oli meillä kesätöissä, ja osalla työt jatkuivat vakituisessa työsuhteessa tai osa-aikaisesti opintojen ohella. Monimuotoisuuden voi laittaa myös kartalle. Jalkaudumme ympäri maata ja työskentelemme lähes jokaisessa Suomen kunnassa.

Monimuotoisen työyhteisön puolesta jo pitkään

Vuonna 2012 ISS allekirjoitti ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa FIBS-yritysvastuuverkoston monimuotoisuussitoumuksen. Vuosien varrella sitoumuksen on allekirjoittanut yli 120 Suomessa toimivaa yritystä ja työyhteisöä, jotka ovat sitoutuneet tarjoamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia, tunnistamaan ja hyödyntämään yksilöllistä osaamista, johtamaan oikeudenmukaisesti henkilöstöään ja asiakkuuksiaan sekä viestimään monimuotoisuuteen liittyvistä tavoitteista ja saavutuksista.

Tarjoamalla yksilöllisiä urapolkuja eri taustaisille ammattilaisille tuemme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ihmisarvoisesta työstä, sukupuolten tasa-arvosta ja eriarvoisuuden vähentämisestä. Syrjinnälle on nollatoleranssi, ja olemme mukana Elinkeinoelämän keskusliiton Työ ei syrji -kampanjassa, joka edistää syrjimätöntä, kaikille avointa työkulttuuria.

Yhdenvertainen kohtelu toteutuu myös rekrytoinnissa. Kohtelemme kaikkia hakijoita tasavertaisesti ja valitsemme tehtävään siihen asetettuihin kriteereihin nähden parhaiten soveltuvan hakijan.

Yhtäläiset mahdollisuudet työelämään

Oli kyseessä sitten nuori, vastavalmistunut, pitkään työtä vailla ollut aikuinen, alanvaihtaja, osatyökykyinen, maahanmuuttajataustainen, oppisopimusopiskelija tai harjoittelija, tavoitteenamme on tarjota kyseiseen elämäntilanteeseen sopiva työsuhde ja väylä työelämään.

Osatyökykyisyys tarkoittaa, että työkyky alentuu esimerkiksi sairauden, elämänkriisin tai vamman vuoksi. ISS:llä osatyökykyinen työntekijä voi edetä urallaan siinä missä muutkin. Täältä voit lukea viittomakielisestä Janista, joka suoritti ilmanvaihtoalan työharjoittelun ISS:llä.

Viime vuonna ISS työllisti noin 20 turvapaikanhakijaa. Teemme yhteistyötä Startup Refugeesin kanssa, jotta osaavat ja motivoituneet tulokkaat pääsevät työelämään ja osaksi yhteiskuntaa. Eri ikäryhmät, sukupuolet, kansalaisuudet ja koulutustaustat ovat ISS:n rikkaus.

Lue yritysvastuuraportistamme lisää vastuullisesta toiminnastamme >>

Liittyvät julkaisut