Siirry suoraan sisältöön
“Jotta kaikilla olisi hyvä olla” – luottamusmiehet tärkeä osa työyhteisön kehittämistä

Edustaja, sovittelija ja tiedottaja. Luottamusmies toimii viestinviejänä ja neuvottelijana työnantajan ja työntekijän välissä. Kolme ISS:n luottamusmiestä kertoo, millaista työ on.

Sähköasentaja Ilkka Nikula, siivooja Milla Sundell ja siivouksen suunnittelija Mia Järvinen työskentelevät ISS:llä eri yksiköissä, eri puolilla Suomea. On kuitenkin yksi asia, joka heitä yhdistää: he toimivat työnsä ohessa ISS:n luottamusmiehinä.

Luottamusmiehet auttavat työntekijöitä työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. He valvovat työehtosopimusten ja lakien noudattamista työpaikoilla sekä neuvottelevat näistä asioista työnantajan kanssa työntekijöiden puolesta.

– Luottamusmiehinä tiedotamme myös ammattiliiton asioista, teemme paikallisia sopimuksia ja hoidamme edustustehtäviä työnantajan kanssa, Nikula lisää.

Nikula toimii sähköistys- ja sähköasennusalan pääluottamusmiehenä Pohjois-Suomen, Oulu-Kainuun ja Pohjanmaan alueilla. Operations Performance -yksikössä työskentelevä Järvinen on yksi neljästä Uudenmaan alueen toimihenkilöiden luottamusmiehestä. Hän edustaa ISS Directiä sekä siivous- ja monipalvelut -liiketoimintayksikköä. Sundell puolestaan edustaa pääluottamusmiehenä ISS:n kiinteistöpalvelualan työntekijöitä Itä-Suomessa.

Ilkka Nikula toimii sähköistys- ja sähköasennusalan pääluottamusmiehenä Pohjois-Suomen, Oulu-Kainuun ja Pohjanmaan alueilla.

Tiivistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa

Luottamusmiehet pitävät säännöllisesti yhteyttä edustettaviin työntekijöihin ja toimihenkilöihin. Työsuhteeseen liittyviä asioita käydään läpi niin puhelimessa kuin sähköpostitse.

– Pyrimme aktiiviseen yhteydenpitoon ja tiedotamme tärkeistä asioista, jos esimerkiksi työehtosopimukseen tulee uusia kohtia, Järvinen kertoo.

Kunkin luottamusmiehen alueet ovat laajoja, ja edustettavia henkilöitä on paljon, joten luottamusmiehet kannustavat työntekijöitä ja toimihenkilöitä olemaan itsekin yhteydessä heitä askarruttavista kysymyksistä.

– Esimerkiksi näin lomakaudella tulee paljon kysymyksiä lomarahoista ja lomapalkoista, Sundell sanoo.

Toisinaan luottamusmiehet tapaavat työntekijöitä ja toimihenkilöitä myös kasvotusten. Pohjois-Suomen, Oulu-Kainuun ja Pohjanmaan alueen pääluottamusmies Nikula aikoo tänä vuonna kiertää toimialueella tapaamassa työntekijöitä. Tarvittaessa luottamusmiehet tekevät yhteistyötä myös yli liiketoimintarajojen.

– Uudenmaan alueella luottamusmiehille on määritelty omat alueet. Tarvittaessa ohjaamme oikealle luottamusmiehelle, jos tilanne sitä vaatii, Järvinen kertoo.

Työssä haastavat tiedon määrä ja sen sisäistäminen

Nikulan, Sundellin ja Järvisen mielestä luottamusmiehenä toimiminen vaatii ennen kaikkea uteliaisuutta ja kykyä sisäistää suuria määriä tietoa. Heidän on tunnettava lait ja sopimukset, jotta he voivat edistää edustettavien työntekijöiden ja toimihenkilöiden asioita. Sundell aloitti luottamusmiehenä vuodenvaihteessa, ja hänet yllätti juuri tiedon määrä.

– Uutta tietoa on tullut valtavasti. Luottamusmiehen pitää ymmärtää, miten työehtosopimukset rakentuvat ja miten ne neuvotellaan, jotta niitä osaa tulkita, Sundell toteaa.

Luottamusmiehet päivittävät osaamistaan ja tietojaan säännöllisesti työnantajan ja ammattiliiton järjestämissä koulutuksissa.

– Koulutukset ovat antoisia. Niissä saa vertaistukea ja pääsee keskustelemaan eri liiketoimintayksiköissä toimivien luottamusmiesten kanssa, Järvinen sanoo.

Milla Sundell edustaa pääluottamusmiehenä ISS:n kiinteistöpalvelualan työntekijöitä Itä-Suomessa.

Halu auttaa ja kehittää yhdistävät

Vaikka luottamusmiehen tehtäviä hoidetaan oman työn ohella ja toisinaan ajankäyttö asettaa haasteita, Nikula, Sundell ja Järvinen kokevat roolinsa tärkeäksi. Luottamusmiehet kehittävät osaltaan työyhteisöä, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

– Tässä roolissa oppii myös itse paljon. Luottamusmiehenä pääsee mukaan monenlaisiin tilanteisiin, ja yhdessä tekeminen ympäri Suomea on mukavaa, Järvinen sanoo.

Nikula, Sundell ja Järvinen kannustavat työntekijöitä ja toimihenkilöitä olemaan kiinnostuneita työsuhteen ehdoista ja säännöistä, vaikka luottamusmiehenä toimiminen ei kiinnostaisi.

– Meidän luottamusmiesten tehtävä on ylläpitää työrauhaa ja kehittää yhteistyötä. Asiat edistyvät entistäkin sujuvammin, jos kaikki ovat perillä oman työsuhteensa perusasioista, kuten oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, Sundell summaa.

ISS:llä on kattava luottamusmiesorganisaatio ja säännöllisesti kokoontuvat toimielimet, joissa työnantaja ja luottamusmiehet käsittelevät yhteisesti työpaikan asioita.

Lue, miten HR-helpdesk toimii esimiehen tukena työsuhdeasioissa.