Osana siivoustyötään ISS:n siivoustiimiläiset huolehtivat asiakasyritysten pullonkeräyspisteiden tyhjennyksestä. Vuoden 2024 aikana tiimi on kerännyt jo tuhansien eurojen edestä lahjoituksia hyväntekeväisyyteen.
”Hyväntekeväisyysjärjestöjen tukeminen on ollut osa tiimimme arkea jo vuosia ja sai alkunsa palveluohjaajamme Katrin ideasta. Lahjoitukset menevät pääasiassa Hope-yhdistykselle, joka auttaa vähävaraisia perheitä ja lapsia. Satunnaisesti olemme tukeneet myös eläinsuojeluyhdistystä, Sydänliittoa ja Samdya rahalahjoituksin ”, kertoo esihenkilö Tuire Puistosalo.
Pullonpalautuksesta saaduilla rahoilla tiimi ostaa esimerkiksi koulureppuja, hygieniatarvikkeita ja erilaisia elämyslahjakortteja, jotka Hope jakaa eteenpäin niitä tarvitseville.
”Meille on tärkeää, että lahjoituksemme vastaavat todelliseen tarpeeseen. Siksi kysymme aina ennakkoon, millaisille tavaroille ja tuotteille on milloinkin tarve. Usein pyydetään aivan arkisia perusasioita, viimeksi ostimme muun muassa ponnareita ja hiuspinnejä”, palveluohjaaja Katri Vesterlund kertoo.
Pullotempauksella paljon hyvää
Siivoustiimi osallistui ensimmäisen kerran Hopen joulukeräykseen viisi vuotta sitten, ja yhteistyö on jatkunut siitä asti. Hope on tuntunut koko työporukan mielestä sopivalta hyväntekeväisyyskohteelta, ja vuoden 2024 aikana lahjoituksia on tehty jo tuhansien eurojen edestä.
Hyväntekeväisyyden tekeminen oman työn ohessa on täysin vapaaehtoista eikä kuulu viralliseen työnkuvaan. Silti pullojen kierrätys hyvään tarkoitukseen on nykyään kuin mikä tahansa rutiinilla hoituva työtehtävä, pohtivat siivoojat Riitta Vuorinen ja Karoliina Heinonen.
"Pullonkeräysastioissa on aina todella suuri määrä pulloja. On kiva ajatus, että niiden avulla voidaan saada aikaiseksi jotain tärkeää. Totta kai tällainen tuo lisäksi hyvää ryhmähenkeä työpaikalle”, Vuorinen ja Heinonen jatkavat.
Työntekijöiden lisäksi ISS:n asiakkaat ovat ilahtuneita pullotempauksesta. Asiakkailta saatu palaute on ollut erittäin positiivista – monet ovat erikseen kiittäneet työntekijöitä siitä, että panttirahat ohjataan hyvään tarkoitukseen.
Pitkäaikaista ja hyvää kumppanuutta arvostetaan myös Hopella.
”Tämän siivoustiimin tapa auttaa on aivan ihana, se lämmittää mieltä joka kerta. Pienten tekojen merkitys konkretisoituu ISS:n tiimin toiminnassa: siivoojat keräävät ja palauttavat pulloja, ja panttirahoilla voidaan ostaa lahjoitettavaa tavaraa niitä tarvitseville ihmisille”, Hopen tiiminvetäjä Taru Karppinen kertoo.
Auttamisen ilo motivoi tiimiä
Siivoustiimille suurin palkinto on ajatus siitä, että heidän työnsä auttaa niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Itselle pienellä teolla on muille ihmisille suuret vaikutukset, ja se tuo jokaiselle työntekijälle hyvän mielen. Erityisesti joulun aikaan tiimi on konkreettisesti tuntenut hyväntekeväisyystyön merkityksen.
”Olemme liikuttuneet esimerkiksi lasten lahjatoiveista, joita olemme nähneet Hopen keräyksissä. On hätkähdyttävää kuulla, miten jotkut lapset toivovat joululahjaksi talvihanskoja tai toppavaatteita. Jos me voimme toteuttaa tällaisen toiveen, totta kai haluamme sen tehdä”, Puistosalo painottaa.
Hyvällä asialla oleva siivoustiimi haluaa kannustaa muita yrityksiä ja työyhteisöjä osallistumaan vastaavaan toimintaan ja tekemään hyvää. Puistosalo tiimeineen lähettääkin seuraavat terveiset:
"Kuten vanha sanonta kuuluu; pienistä puroista syntyy suuri joki. Auttaa voi oikeasti todella matalalla kynnyksellä, koska varmasti jokaisella työpaikalla kerääntyy pulloja ja tölkkejä, joiden panttirahat voisi hyödyntää. Kaikki on tietenkin täysin vapaaehtoista, mutta jos on mahdollisuus tehdä hyvää, eikö niin kannata toimia?"