Siirry suoraan sisältöön
Kimmo Kaunisvaara nimitetty ISS Suomen kaupalliseksi johtajaksi - esimerkki urakehityksestä ja kasvusta yrityksessä

Kimmo Kaunisvaara on nimitetty ISS Suomen kaupalliseksi johtajaksi sekä yhtiön johtoryhmän jäseneksi 1.6.2024 alkaen. Kaunisvaaralla on vaikuttava urapolku ISS:llä ja hän on tehnyt merkittävää kasvua yhtiön sisällä.

 

Kimmo Kaunisvaara (BBA, MBA) on työskennellyt ISS:llä lähes 20 vuotta. Hän aloitti yhtiössä vuonna 2005 siivoojana ja vartijana ja on edennyt urallaan useissa eri tehtävissä kuten myyntipäällikkönä, liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä ja ratkaisumyynnin johtajana.

ISS Suomen toimitusjohtaja Jukka Jäämaa kommentoi nimitystä: ”Kimmolla on vahvaa asiakkuusosaamista ja pitkä kokemus kiinteistöpalvelualalta. Kimmo on lisäksi osoittanut poikkeuksellista sitoutumista yhtiöömme ja hänen pitkä työuransa ja kasvutarinansa ISS:llä ovat vaikuttavia. Tämä nimitys on seuraava luku ISS Suomen kehityksessä ja samalla osoitus yhtiömme sitoutumisesta työntekijöidensä jatkuvaan kehittämiseen ja kasvuun.”

 

Liittyvät julkaisut