Siirry suoraan sisältöön
Suomea ei saada tulevaisuudessa siivottua ilman robotteja – Ulla ja Seppo ahertavat jo Jätkäsaaressa

Siivousalan ammattilaisista on Suomessa tulevina vuosina nykyistäkin huutavampi pula. Kiinteistö- ja toimitilapalveluyhtiö ISS:llä siivoojien apuna työskentelee jo yli sata siivousrobottia, ja ihmisten ja robottien yhteistyöstä tulee ISS:llä pian uusi normi. Verkkokauppa.comin Helsingin myymälässä ja päävarastossa siivoojien työtä helpottavat robotit Ulla ja Seppo.

 

Siivousalaa koettelee tulevina vuosina valtava osaajapula. Arvioiden mukaan nykyisistä siivousalan ammattilaisista noin viidennes jää eläkkeelle vuoteen 2028 mennessä. Pohjois-Suomessa siivoojista on jo nyt vakava pula.

Kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys ISS varautuu tilanteeseen robottien avulla. Tällä hetkellä yhtiön siivoojien rinnalla työskentelee Suomessa 135 siivousrobottia, ja niiden määrä kasvaa 200:een vuoden loppuun mennessä. ISS Palvelut on yli 30 maassa toimivan konsernin etujoukoissa, sillä esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ISS vasta pilotoi siivousrobotteja. 

”Varaudumme tilanteeseen, jossa siivouksen ammattilaisia ei ole enää työmarkkinoilla riittävästi. Robotit auttavat varmistamaan sen, että suomalaiset työpaikat, koulut ja julkiset tilat pysyvät siisteinä myös tulevaisuudessa. Robotit puhdistavat tiloja tasalaatuisesti ja väsymättä, jolloin ihminen voi keskittyä arvioimaan siivousjälkeä ja tilojen puhtautta. Siivoojien osaamista siis tarvitaan jatkossakin”, ISS:n siivous- ja monipalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Veli-Pekka Kortelainen sanoo.

”Näemme, että robottien käyttö tulee kolminkertaistumaan seuraavan viiden vuoden kuluessa."

Yli 4 500 siivousalan ammattilaista työllistävä ISS Palvelut on alan suurin yritys Suomessa. Yhtiön käyttämät siivousrobotit korvaavat ihmisen käyttämiä yhdistelmäkoneita, imureita ja manuaalisia työvälineitä. Lattioiden puhdistukseen keskittyvät siivousrobotit ovat parhaimmillaan suurissa tiloissa, joissa on paljon vapaata lattiapinta-alaa. Robotteja käytetään muun muassa myymälöissä, toimistoissa ja oppilaitoksissa.

Ulla ja Seppo ahertavat Verkkokauppa.comilla

Verkkokauppa.comin myymälässä ja päävarastossa Helsingin Jätkäsaaressa on käytetty siivousrobottia jo parin vuoden ajan. Nykyiset kaksi robottia ovat toimineet tiloissa syksystä 2023 lähtien. Toinen puhdistaa lattioita varastotiloissa ja toinen myymälässä.

”Kun ISS:ltä ehdotettiin siivousrobotteja, näytimme ajatukselle heti vihreää valoa. Pyrimme yrityksenä olemaan kehityksen kärjessä, ja panostamme itsekin uusimpaan teknologiaan ja automaatioon. Siksi robottien käyttö tiloissamme on hyvin luontevaa. Siisteyden ja siivouksen merkitys myymälässä ja varastossa on ensisijaisen tärkeää niin asiakaskokemuksen kuin tehokkuuden kannalta”, Verkkokauppa.comin kiinteistöistä vastaava johtaja Miika Heinonen kertoo.

”Robotit on otettu innolla vastaan. Ne pitävät tilat puhtaina ja selvästi kiinnostavat ihmisiä. Asiakkaille järjestämäämme nimikilpailuun tuli 700 ehdotusta! Robottien nimiksi valikoituivat Ulla ja Seppo. Iloksemme yllättävän moni asiakas myös moikkaa myymälässä liikkuvaa Ullaa”, Heinonen jatkaa.

Verkkokauppa.comin tiloissa kumpikin robotti puhdistaa päivän aikana noin tuhannen neliön alueen. Robotti esimerkiksi tunnistaa varastotiloissa liikkuvan trukin ja osaa väistää sitä.

Robotit vähentävät työn fyysistä rasittavuutta

Robotti on tulevaisuudessa osa yhä useampaa työyhteisöä, ja ISS kouluttaa henkilöstöään työskentelemään koneiden kanssa. 

”Myymälän siivoamisessa on paljon tekemistä, ja robotti auttaa työssä. Kun se moppaa myymälän lattiaa, voin itse esimerkiksi pyyhkiä pölyjä hyllyiltä tai siivota vessoja. Seuraan myös robotin siivousjälkeä ja varmistan, että lattiat tulevat puhtaiksi”, Verkkokauppa.comin Jätkäsaaren myymälää siivoava Joni Nsambu kertoo.

Uusilla siivousmenetelmillä, -välineillä ja koneilla on pystytty vähentämään siivouksen fyysistä kuormittavuutta. Robotit ottavat yhä enemmän vastuulleen fyysistä työtä, kuten imurointia, mikä keventää siivoojan työtä entisestään.

”Kun työaikaa ei tarvitse sitoa koneen ohjaamiseen, siivooja voi nostaa katseen lattiasta ylöspäin ja käyttää säästyneen ajan monipuolisempiin työtehtäviin. Siten työstä saadaan myös mielekkäämpää”, ISS:n Veli-Pekka Kortelainen sanoo.

Fakta: Siivousrobotit

  • ISS:n Suomessa käyttämät robotit keskittyvät lattian puhdistukseen. Ne ovat imurirobotteja ja yhdistelmäkonerobotteja, jotka myös pesevät lattiat.
  • Robotit sopivat parhaiten suuriin tiloihin, joissa on paljon vapaata lattiapinta-alaa.
  • Robotit ohjelmoidaan toimimaan tietyllä alueella tietyn aikaa.
  • Robotit työskentelevät hyvin itsenäisesti mutta ihminen huolehtii muun muassa robotin päivittäisestä huollosta.

Liittyvät julkaisut